Taikuuteen liittyy paljon uskomuksia ja tarinoita. Taikuuteen liitetään myös velhot, loitsut, magia ja noituus. Itse taikuudella on tarkoitettu taikoja, joilla on hallittu luonnonvoimia ja ihmisen kohtaloa. Taikuuteen on liitetty erilaisia rituaaleja, taikaesineitä ja nimenomaan loitsuja ja paikkoja. Voimakkaat taikurit tai maagit, ovat olleet ihmisiä, joilla on vahva luottamus omiin kykyihinsä, jotka ovat voimakastahtoisia, heillä on vahva persoona, ja he saavat ”heikommat” ihmiset luottamaan, seuraamaan ja uskomaan itseensä, jopa täysin sokeasti. Valkoisella magialla taistellaan pahaa, mustaa magiaa vastaan ja mustaan magiaan on aina liitetty myös noituus.

Taikurin välineet

Keskiajalla taikureille ilmesti taikasauva ja krisallipallot ja erilaiset peilit, joiden avulla heijastettiin erilaisia hahmoja. Lisäksi tärkeäksi osaksi tulivat erilaiset hajusteet ja huurut, huumeet, joilla ihmiset saatiin näkemään ja kuulemaan outoja ääniä. samoihin aikoihin tuli myös taikaympyrä. Keskiajalla tulivat myös Kabbala ja alkemia ja maagien luota käytiin ostamassa talismaaleja, amuletteja joiden uskottiin tuovan hyvää onnea. Rituaaleihin ja maageihin turvauduttiin kun oikeaoppisen uskonnon menot eivät tehonneet. Yksi tunnetuimmista aikansa maageista oli 1700-luvulla elänyt Cagliostro, joka elävöitti omia julkisia esiintymisiään erilaisilla rituaaleilla. Maagien perinteitä löytyy jonkin verran grimoire-kirjallisuudesta.

1700-luku

Vähitellen Eurooppa kehittyi. Lääketiede ja tieteet nousivat ja lehdistö kertoi uutisia, ihmisten tietotaso nousi ja samalla uskomukset noitiin ja maageihin väheni. Magiikan taika katosi ja valta väheni, taikuudesta tuli vähitellen viihdettä.

1800-luku

Jos edellinen vuosisata näki teollistumisen kautta tapahtuneen kehityksen niin 1800-luvulla sen tilalle tuli okkultismi, velhot ja wicca-liike ja nämä ovat yhä edelleen tänä päivänä tavalla tai toisella elossa eri kulttuureissa. Nykyaikana taikuus ja magia voidaan jakaa monenlaisiin ajatussuuntiin ja perinteisiin: aasai, alkemia, aninismi, bön, druidismi, kabbala, hermetismi, okkultismi, reiki, satanistmi, samanismi, sinto, tao, thelema, voodoo ja wicca.

Taikuus